Yhdistys

Etelä-Pohjanmaan Hengitysyhdistys ry edistää hengityssairaiden ja heidän läheistensä elämänlaatua ja yhdenvertaisuutta sekä toimii terveellisen elinympäristön puolesta.

Vaikutamme asiantuntijajärjestönä kansalaismielipiteeseen ja päättäjiin sekä kehitämme jäsenpalveluja ja yhteistyöverkostoja.

Etelä-Pohjanmaan Hengitysyhdistys ry on ajanut jo vuodesta 1953 hengityssairaiden asioita. Yhdistyksemme kuuluu Hengitysliittoon. Hengitysliitto on valtakunnan suurimpia sosiaali- ja terveysalan järjestöjä.

Jäseniä yhdistyksessämme on noin 400. Heistä noin puolet on astmaatikkoja, uniapneetikkoja noin 30 % ja tuberkuloosin sairastaneita noin 10 %. Jäseninä on myös astmalasten vanhempia sekä esimerkiksi keuhkoahtaumaa, pölykeuhkoa tai harvinaisia hengityssairauksia sairastavia.

Liity jäseneksi. Se kannattaa.

Kuvan lähde: Hengitysliiton jäsenlehti 4/2024, s. 37