Kuopion Seudun Hengitysyhdistys ry on Hengitysliitto ry:n suurin jäsenyhdistys. Yhdistykseen kuuluu noin 1400 henkilöjäsentä Pohjois-Savon alueella.
Yhdistys perustettiin vuonna 1947 taistelemaan tuberkuloosia vastaan. Tänä päivänä teemme työtä hengityssairaiden puolesta. Toimimme myös puhtaan ilman ja savuttomuuden puolesta.
Jäsenten ja heidän läheistensä elämänlaatu ja hyvinvointi on meille tärkeä asia. Tuotamme jäsenkunnan tarvitsemia jäsenpalveluita sekä vaikutamme asiantuntijajärjestönä kansalaismielipiteeseen ja päättäjiin.
Yhdistys saa tukea Kuopion Seudun Hengityssäätiöltä. Kuopion Seudun Hengityssäätiö myöntää myös apurahoja pohjoissavolaisille yksityishenkilöille ja työryhmille hengitys- ja keuhkosairauksien sekä sisäilman tutkimus-, hoito- ja julkaisutoimintaan. Säätiö toimii terveyden edistämiseksi.
Liity sinäkin joukkoomme! Liittymällä yhdistyksen jäseneksi voit vaikuttaa hengityssairaille tärkeisiin asioihin ja tehdä tärkeää terveydenedistämistyötä. Jäsenmaksu vain 29€/vuosi.
Vuoden 2025 yhdistyskirje on luettavissa tästä.
Yhdistyksen jäsenlehti Hengähdys lehdet ovat luettavissa täältä