Yhdistyksen toiminnan tarkoitus on puhtaan elinympäristön puolustaminen, tiedon välittäminen hengityssairauksista, niiden hoidosta ja etuuksista, terveyden edistäminen eri keinoin, liikunta, virkistäytyminen ja yhdessäolo.
Lempäälän-Vesilahden Hengitysyhdistys on perustettu vuonna 2009 ja se on yksi Hengitysliiton paikallisyhdistys. Yhdistys toimii Lempäälän ja Vesilahden alueella. Jäseniä yhdistyksessämme on noin 180.
Yhdistyksen toiminta
Vertaistoiminta on yksi Hengitysyhdistysten keskeisimmistä toimintamuodoista. Vertaistuella tarkoitetaan samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten kohtaamista, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemista ja toisten tukemista.
Se on vuorovaikutuksessa olemista, kokemusten ja tuntemusten vaihtamista sekä oman sairaushistorian tarkastelua ja jakamista toisten kanssa. Ennen kaikkea vertaiset voivat antaa ja saada voimaa ja iloa arkielämään.
Toiminnasta tiedottaminen
Asahia puistossa 26.8.
Järjestämme kaikille avoimen ja maksuttoman asahi-jumpan Vanhan pappilan puistossa Lempäälässä (Rovastintie 3) maanantaina 26.8. klo 17-18. Ei ennakkoilmoittautumista. Puistojumpan järjestää Lempäälän-Vesilahden Hengitysyhdistys. Otathan mukaan oman juoman.
Lisätietoja: Marja-Leena Nyman, 044 0743524, nyman.marja.leena@gmail.com.
Puistojumppa on osa Ilman päivän eli sisäilmasta oireilevien päivän valtakunnallista tempausta, jossa liikutetaan yli 600 hengitysterveydestään kiinnostunutta henkilöä.
Lue artikkeli linturetkipäivästä, jota vietettiin 11.5.2024.
Yhdistyksen säännöt
Tutustu yhdistyksen sääntöihin tästä.
Liity paikallisyhdistyksen jäseneksi
Voit liittyä hengitysyhdistyksen jäseneksi sähköisellä lomakkeella ja maksaa jäsenyytesi verkkopankissa heti. Jäsenmaksun suuruus näytetään sinulle automaattisesti valittuasi jäsenyhdistyksen ja jäsenlajin.
Yhteystiedot
Nokkatie16
37500 Lempäälä
Yhdistykseen voit ottaa yhteyttä myös sähköpostitse lempaalavesilahti@hengitysyhdistys.fi
tai soittamalla 0440 743524
Yhdistyksen luottamushenkilöt
Tuula Fredriksson
hallituksen jäsen
Pirkko Lähteenmäki
sihteeri
Marja-Leena Nyman
puheenjohtaja
Sisko Järvinen
hallituksen jäsen
Seppo Järvinen
hallituksen jäsen
Jaana Kettunen
varapuheenjohtaja
Sakari Nääjärvi
hallituksen jäsen
Maaret Peltola
hallituksen jäsen
Seppo Saari
hallituksen jäsen