Oriveden Seudun Hengitysyhdistys on Hengitysliiton jäsenyhdistys. Tarjoamme hengityssairaille ja heidän läheisilleen yhteisön osallistua ja vaikuttaa. Teemme aktiivista yhteistyötä kuntien ja hyvinvointialueiden päättäjien ja viranomaisten, sosiaali- ja terveys- sekä muiden vapaaehtoisten kansalaisyhdistysten kanssa. Yhdistys perustettiin vuonna 1995. Jäsenmäärämme lähentelee sataa. Toimialueemme on Oriveden kaupunki sekä Juupajoen kunta. Tervetuloa mukaan toimintaamme!
Olemme mukana myös lahella.fi -palvelussa, joka on valtakunnallisesti ja alueellisesti toimiva helppokäyttöinen verkkopalvelu, jonka avulla löydät merkityksellistä toimintaa, yhteisöllisyyttä, apua ja osallistumismahdollisuuksia. Palvelu kokoaa järjestöjen ja yhteisöjen tuen, toiminnan ja tapahtumat yhteen osoitteeseen, sekä edistää kansalaistoiminnan näkyvyyttä Suomessa.
Yhdistyksen toiminta
Oriveden Seudun Hengitysyhdistyksen syyskauden liikuntaryhmät jatkoivat toimintaansa aina marraskuun loppuun asti. Kevätkauden 2025 liikuntaryhmät käynnistyvät heti loppiaisen jälkeen. Toiminnassa ovat allasjumpparyhmä ja kuntosaliryhmä. Ryhmät keräämme puolivuosittain, mutta kesken kaudenkin voi tiedustella vapaita paikkoja. Tervetuloa kuntoilemaan!
Allasjumpparyhmä kokoontuu kevätkaudella 2025 torstaisin 9.1. – 3.4. (ei viikolla 9) klo 15-15.45 Oriveden uimahallin terapia-altaalla yhteensä 12 kertaa (ei viikolla 9). Allasjumpan osallistumismaksu on 12 krt x 4 € eli koko kevätkaudelta 48 €.
Kuntosaliryhmä kokoontuu kevätkaudella 2025 keskiviikkoisin 8.1. – 2.4. (ei viikolla 9) klo 11-12 Kuntokuumeen tiloissa osoitteessa Koulutie 15 yhteensä 12 kertaa. Kuntosaliryhmän osallistumismaksu on 12 krt x 4 € eli koko syyskaudelta 48 €.
Molempien ryhmien osallistumismaksut maksetaan kerralla yhdistyksen tilille Oriveden Seudun Hengitysyhdistys ry
FI58 5311 0020 0466 48 viitteellä 202413. Satunnaiskävijöiden maksu on 4 €/krt molemmissa ryhmissä.
Allasjumppa- ja kuntosaliryhmän ohjaajana toimii hyvinvointivalmentaja Marjo Liukkonen. Ilmoittautumiset ryhmiin yhdistyksen liikuntavastaavalle Maija Nykäselle
tekstiviestillä numeroon 040 720 6980 tai sähköpostilla
maija.nyknen@)gmail.com.
Tapahtumat
Liikuntaryhmien lisäksi yhdistys keskittyy hengitysterveyden edistämiseen järjestämällä vuoden aikana erilaisia teemapäiviä, luontoretkiä, liikuntatapahtumia, luentoja ja vertaistukea; myös virkistystapahtumia, kuten teatteri– ja muita kulttuuriretkiä .
Vuonna 2025 yhdistys täyttää 30 vuotta ja sitä tietysti juhlimme. Oriveden seudun hengitysyhdistys on vetovastuussa Pirkanmaan maakunnallisen kesäpäivän 2025 järjestelyistä, jonka valmistelu on yhdistyksessä jo käynnissä. Näistä kaikista tapahtumista viestittelemme myöhemmin päivämäärien ja ohjelmien varmistuttua.
Uniapnean vertaistukitoiminta aloitti toimintansa lokakuun 2024 lopulla vetäjinään Pasi Hietala ja Kalervo Koskela.
Tapaamiset pidetään kevätkaudella 2025 sunnuntaisin 26.1., 23.2., 30.3., 27.4. ja 25.5. klo 19.00 – 20.30 Oriveden Järjestöjen talolla osoitteessa Latokartanontie 2, 35300 Orivesi (matala keltainen rakennus kaupungintalon oikealla puolella). Mukaan mahtuu vielä! Tiedustelut ja ilmoittautumiset Pasi Hietalalle, puh 040 133 9264 tai sähköpostilla pasi.hietala@hengitysyhdistys.fi.
Linkki Hengitysliiton tapahtumakalenteriin
Jäsenedut ja -maksut 2025
Hengitysliitto tarjoaa valtakunnalliset jäsenetunsa kaikille paikallisten hengitysyhdistysten jäsenille. Valtakunnalliset jäsenedut näet Hengitysliiton sivuilta.
Hengitysliiton valtakunnalliset jäsenedut kuuluvat sekä paikallisten hengitysyhdistysten jäsenille että Hengitysliiton kannattajajäsenille.
Paikalliset jäsenedut
Yhdistys tukee kuntosaliryhmiä sekä uimahallilla käyntiä. Oriveden uimahallin kausikorttilaiset saavat 20 €:n hyvityksen kertakorvauksena kuittia vastaan. Muut uimarijäsenet saavat 1,50 € hyvitystä uintilippuun enintään 20 kertaa vuoden aikana. Jäsenkortti näytettävä uimahallin kassalla.
Kysy matkakorvauksia kuntoutuksiin.
Jäsenmaksut vuodelle 2025
- varsinaiset jäsenet 27 €
- perheenjäsenet 20 €
- nuorisojäsenet 15-20 vuotiaat 20 €
- alle 15- vuotiaat jäsenet – ei maksua
- Loka-, marras- ja joulukuussa mukaan liittyneille kuluva kalenterivuosi on ilmainen ja jäsenmaksu laskutetaan alkavan vuoden 2025 alussa.
Säännöt
Oriveden Seudun Hengitysyhdistyksen säännöt.
Liity paikallisyhdistyksen jäseneksi
Voit liittyä hengitysyhdistyksen jäseneksi sähköisellä lomakkeella ja maksaa jäsenyytesi verkkopankissa heti. Jäsenmaksun suuruus näytetään sinulle automaattisesti valittuasi jäsenyhdistyksen ja jäsenlajin.
Yhteystiedot
Oriveden Seudun Hengitysyhdistys ry
c/o Pasi Hietala
Peltotie 4-6 B 28
35300 Orivesi
Pasi Hietala, puheenjohtaja
040 133 9264
pasi.hietala@hengitysyhdistys.fi
Keijo Ahonen, sihteeri
050 570 2263
keijo.ahonen@)hengitysyhdistys.fi
Maija Nykänen, rahastonhoitaja
040 720 6980
maija.nyknen@)gmail.com
Yhdistyksen hallitus 2024
Pasi Hietala
Puheenjohtaja
Kalervo Koskela
varapuheenjohtaja
Elina Hiljanen
hallituksen jäsen
Keijo Ahonen
sihteeri
Maija Nykänen
rahastonhoitaja
Anne Lappalainen
hallituksen jäsen