Tuberkkelitautisten tiedonantotoimistosta 2000-luvun hengitysyhdistykseksi
Parantolat ja järjestötoiminnan alkuvaiheet
Tuberkuloosi, nk. ”valkoinen surma” aiheutti pahaa jälkeä juuri teollistuneessa yhteiskunnassa ja Suomeen perustettiin muiden maiden esimerkkiä noudattaen tuberkuloosiparantola valtioneuvos August Ramsayn toimesta vuonna 1896. Kuitenkin tämä parantola oli varakkaammalle väelle tarkoitettu ja ajankohtaiseksi tuli rahvaan sijoittaminen sairaaloihin pois kansan keskuudesta tartuttamasta tautia. Lääkäriseuran aloitteesta perustettiin kansanparantoloita kaupunkeihin ja maaseudulle. Maaseudulla tubipotilaita sijoitettiin mm. alkoholistiparantoloihin omille osastoille.
Ensimmäinen tuberkuloositoimisto eli Tiedonantotoimisto ja poliklinikka tuberkkelitautisia varten – aloitti toimintansa vuonna 1904. Tämän voidaan katsoa olleen ensimmäinen neuvoa antava taho tuberkuloosista kärsiville ja heidän omaisilleen. Tiedonantotoimiston tarkoituksena olikin ensisijaisesti taudin leviämisen ehkäisy ja sairautta koskevan tiedon jakaminen potilaille ja heidän omaisilleen. Myös muita vastaavanlaisia toimistoja perustettiin myös muihin Suomen kaupunkeihin 1900-luvun alkupuoliskolla. Vuonna 1907 perustettiin myös kansalaisjärjestö, Tuberkuloosin Vastustamisyhdistys. Sen perustaja oli lääkäri Richard Sievers ja yhdistys aloitti heti voimakkaan valistus- ja herätystyön koskien tuberkuloosia. Eri puolilla maata toimi lääkäreitä esitelmöiden taudin vaaroista, ehkäisystä ja hoidosta. Vuonna 1907 perustettiin myös toinen taudin ehkäisyä ja huoltotyötä tekevä yhdistys, joka oli keskittynyt nimenomaan köyhiin keuhkotautisiin. Parantolat saivat uusien lakien myötä myös valtionapua sittemmin 1920-luvulla ja vuonna 1931 presidentti Svinhufvud lahjoitti varoja tuberkuloosin professuurin virkaan. Sota kuitenkin esti viran perustamisen. Myös ranskalaisen Albert Calmetten keksimä tuberkuloosirokote oli ajankohtainen taudin taltuttamisen kannalta ja esim. vuonna 1966 ei tuberkuloosikuolematapauksia oltu kirjattu Suomessa enää lainkaan rokotteen ansiosta.
Tuberkuloosi, kansan keskuudessa keuhkotauti tai tubi, oli vaikea sairaus ja sen kantajat tunsivat olevansa syrjittyjä kansalaisia ja jääneensä teollistuneen ja kehittyvän yhteiskunnan ulkopuolelle. Halveksunta ja basillipelko oli monesti seurausta tehokkaasta taudin ehkäisy valistuksesta, mikä ei aina kuitenkaan ollut taudista parantuneille paras vaihtoehto. Heidän paluunsa parantolasta takaisin normaaliin arkeen oli yleensä vaikeaa, sillä ihmiset eivät uskoneet heidän parantuneen ja he joutuivat elämään ”leimattuina” kansalaisina, joilta evättiin pääsy moneen paikkaan.
Hallimakuu oli vielä 1930- luvulla tärkeimpiä keuhkotuberkuloosin hoitomuotoja ja nk. hallitoveruus ja yhteinen sairaus sitoi tautia sairastavat ihmiset toisiinsa. Hallikunta muodostui monelle turvapaikaksi ja laitostuminen oli yleistä. Omasta hallikunnasta ei meinattu uskaltautua enää ulos taudin taltuttua. Ympäröivää maailmaa pelättiin ja kaikkea siihen kuuluvaa normaalia elämää, kuten työn saantia. Hallikunnat ja hallitoveruus olivat omalta osaltaan murtaneet yhteiskuntaluokkajärjestelmää ja luokkien välisiä raja-aitoja kun eri kansankerroksista tulleita ihmisiä oli jouduttu sijoittamaan samoihin parantoloihin.
Nämä seikat aikaansaivat myös sen, että keuhkotautiset alkoivat liittoutua yhteiseen toimintaan laitosten ulkopuolella. Entinen parantolalainen tarvitsi arjessaan muiden samoja kokemuksia omaavien tukea. Nämä olivat ensimmäisiä harppauksia yhdistystoiminnan tiellä.
Turun Seudun Tuberkuloosiyhdistys 1944–1970
Turun Seudun Tuberkuloosiyhdistys perustettiin vuonna 1944 jolloin oman tuberkuloosiyhdistyksen perustaminen tuli ajankohtaiseksi. Tuberkuloosiliiton eli silloisen Tuberkuloosipotilaiden Liiton toimesta oli kutsuttu elokuussa 1944 paikkakunnan entisiä tuberkuloosipotilaita keskustelemaan yhdistyksen perustamismahdollisuuksista. Hotelli Hospitz Beteliin oli kokoontunut nelisenkymmentä henkeä, joiden päätöksellä Varsinais-Suomessa asuvien tuberkuloosipotilaiden oli ryhdyttävä itse auttamaan itseään. Yhdistys perustettiin ja nimeksi annettiin ensin Turun Tuberkuloosipotilaat ry, mutta melko pian nimi muutettiin Turun Seudun Tuberkuloottiset ry:ksi. Uuden järjestön toimintaperiaatteeksi hyväksyttiin seuraavaa:
”Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää, syventää ja ylläpitää jäsenissään toveruuden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, toimia tuberkuloottisten jälkihuollon kehittämiseksi, helpottaa heidän työnsaantiaan sekä valistustyöllä poistaa niitä ennakkoluuloja, joita yhteiskunnassa vallitsee tuberkuloosia sairastavia kohtaan.”
Uudelle yhdistykselle tuli siis tämän toimintaperiaatteen ansiosta laaja työkenttä, josta työtä ei tullut puuttumaan. Varoista oli kuitenkin puutetta. Ensimmäiset lehti-ilmoitukset, vuokrat ja muut alkuaikojen menot oli pakko kerätä liiton jäseniltä. Vakituista tulonlähdettä ei ollut, ei edes vakituista kokoontumispaikkaa. Tuloja ryhdyttiin keräämään pienimuotoisilla iltamilla, arpajaisilla sekä keräyksillä. Innokkuutta kuitenkin löytyi, mikä omalta osaltaan vei yhdistystä eteenpäin.
Vuonna 1948 Turun kaupunki myönsi yhdistykselle apurahan, jonka avulla toimintaa voitiin melkoisesti tehostaa. Tuolloisena vuonna yhdistys sai toisenkin avustuksen, nimittäin professorin rouva Aili Salomaan johdolla perustettiin yhdistykselle rekisteröity kannatusyhdistys, joka loi samalla myös suunnan jälkeläiselleen, Tuberkuloosiliitolle. Tämä naistoimikunta muutti alkeellista järjestötyötä mm. hankkimalla vakituisen kokoontumistilan. Yhdistys osti Toivonsuoja-nimisen talon Kirkkotieltä käyttöönsä ja panosti mm. viihdetoimintaan, joka oli tärkeää tuberkuloosin hoidossa. Jäsenten määrä kasvoi ja yhdistys järjesti tilaisuuksia mm turkulaisten taiteilijoiden avulla Varsinais-Suomen, Turun sekä Kalevanniemen (Naantalissa) parantoloihin. Yhdistyksen johdolla parantoloiden potilaat pääsivät yhteisille retkille saaristoon ja vuonna 1949 Tukholmaan saakka. Myös muunlaista viriketoimintaa järjestettiin mm. iltamilla ja keskustelukerhon avulla. Tammikuussa 1945 perustettiin Koti ja Terveys- niminen lehti. Lehden nimi muutettiin varsin pian Jouseksi. Samalla lehdestä tuli yhä monipuolisempi, siinä oli runoja, novelleja ynnä muita kirjoitelmia ja lehden ansiosta liitto alkoi saada kaipaamiaan tuloja.
Järjestötoiminnassa sota-aikana vallinnut lamaannus alkoi kadota ja liiton toiminta vilkastui huomattavasti. Liitolle saatiin ensimmäinen palkattu järjestösihteeri, ja yhdistyksen nimi päätettiin liittokokouksessa muuttaa Tuberkuloosiliitto ry:ksi. Esitettiin myös toivomus, että kaikki yhteiskuntapiirit ryhtyisivät yhdessä tukemaan tuberkuloottisten sosiaalisen huollon saamista ajan vaatimuksia vastaavalle tasolle.
Yhdistys 1950-luvulla
Uusi vuosikymmen – 1950- luku merkitsi tuberkuloosin hoidossa käännekohtaa. Tuolloin saatiin uusia lääkkeitä käyttöön ja vanhoja hoitotapoja korvattiin uusilla. Uudet paremmat lääkkeet vaikuttivat taudin leviämiseen ja myös rokotukset ja röntgenkuvaukset auttoivat taudin parantamisessa. Liittoon kuului 50- luvun alussa noin 30 000 jäsentä, mikä oli suhteellisen hyvin. 1950- luvun alussa oli kuitenkin paljon tuberkuloosi potilaita lakisääteisen turvan ulkopuolella ja vuodesta 1953 lähtien alettiin maksaa toipilasrahaa parantoloista pois pääseville toipilaille.
Vuonna 1952 aloitti toimintansa Hoikan opisto, missä järjestettiin kokouksia, kursseja ja leirejä. Opiston kunnostustyö saatiin päätökseen vuonna 1952 ”Elämä voittaa-suurkeräyksen ansiosta.
1950-luvulla liitossa tapahtui suuria muutoksia. Liitto palkkasi mm. uusia piirisihteereitä, jotka valvoivat toimialueen talousasioiden hoitoa ja opastivat ja neuvoivat piirien jäsenyhdistyksiä.
Työttömyys oli 1950- luvun vaihteessa korkea, ja liitto pyrki auttamaan invalideja työnhakijoita myös omalta osaltaan. Työnvälitystä yritettiin järjestää ja vuonna 1950 liiton kautta sai työpaikan noin kolmekymmentä henkeä ja jo seuraavana vuonna liki kuusikymmentä. Uuden vuosikymmenen alkaessa oli maamme sairausinvalidien työnvälitys kokonaisuutena edelleen järjestämättä. Vuonna 1952 uskottiin, että uusi yleinen työnvälityslakiesitys korjasi tilanteen ja että invaliidi huoltolain mukainen työnvälitys tulisi aikaa myöten tarpeettomaksi. Kuitenkin, vuonna 1953 saatiin pitkällisten neuvottelujen jälkeen käyntiin invaliidi huoltolaissa mainittu vajaa työkykyisten työvälitys. Työhön sijoitustoimistoja perustettiin loppuvuodesta 1953 eri puolille maata. Työhön sijoitustoimintaa valvoi ylimpänä viranomaisena sosiaaliministeriö, jonka alaisena toimi invalidien työhön sijoittamistoimikunta. Toiminta lähti hyvin käyntiin ja joulukuussa 1953 oli työhön sijoitettavana noin 250 henkilöä. Korostettiin sitä, että invalidit hakeutuivat työttömyyskortistoihin, jotta tilanne kokonaisuudessaan voitiin kartoittaa. Invalidien työhön sijoittamistoimikunnassa oli edustajia ministeriöstä sekä eri järjestöistä ja työnantaja ja työntekijä järjestöistä. Toimikunta oli neuvoa antava elin ja työhön sijoittajien avuksi nimettiin toimikuntia.
Monta kertaa tuberkuloosista parantunut henkilö joutui myös eroamaan työstään sen takia, että työtoverit ja työnantaja painostivat. Tämä siitä huolimatta, vaikka hänellä oli tartuntavaarattomuudestaan todistus.
Talvi 1959 oli työhön sijoittamisen kannalta erittäin huono suuresta työttömyydestä johtuen. Kuitenkin, vuoden lopussa tilanne parani. Vaikea tilanne oli jatkuvasti iäkkäiden, ammattitaidottomien ja naisten kohdalla. Kaikkia invalideja toimistot eivät pystyneet palvelemaan samalla tavoin, mm. asuin paikan takia.
Vuonna 1961 vietettiin tuberkuloosityön juhlavuotta Elämä voittaa- keräyksen merkeissä. Keväällä 1941 nimittäin syntyivät ensimmäiset parantolapotilaiden yhdistykset, jotka jo samana vuonna perustivat oman keskusjärjestönsä, Tuberkuloosiliiton. Tuberkuloosiliitto toimi tienraivaajana tuberkuloosipotilaiden jälkihuollon kehittämisessä ja yhteiskuntaan sopeuttamisessa. Tämä vaati ennakkoluulotonta asennetta ja määrätietoista otetta, johon järjestö halusi pyrkiä. Koululaitokset, virkistyskeskukset sekä asuntotoiminta olivat saavutuksia, joiden avulla järjestö oli lunastanut kansan luottamuksen.
Turun seudun hengitysyhdistys päätti kokouksessaan pitää kesäkoti Toivonniemen edelleen ilmaisena kaikille jäsenille. Tulo- ja menoarviossa yritettiin saada Turun kaupungin yhdistykselle myöntämä määräraha 750.000 markkaan ja kaupunginvaltuusto päätti korottaa määrärahaa 500.000 markkaan. Seuraavana vuonna T-S Hengitysyhdistyksen menestykseksi nousi ”Vappumyynti” eli yhdistyksen perinteinen ilmapallojen ja paperitavaroiden myynti Kauppatorilla aina Vapunpäivänä. Tätä toimintaa oli yhdistys harjoittanut jo vuosien ajan ja nyt siitä oli tullut myyntimenestys. Myös kesäkoti Toivonniemi oli sateisesta kesästä huolimatta ollut suosittu. Myös Retkeilypäivät vuonna 1962 elokuussa pidettiin Turussa ja pääjuhla oli Turun vanhassa linnassa- koska uusi linna oli turkulaisten mukaan Kakola. Juhlallisuudet pidettiin Turun linnan suuressa salissa (Kuninkaansali). Siellä juhlaväkeä perehdytettiin Turun kaupungin ja etenkin Turun linnan historiallisiin vaiheisiin sekä pidettiin tervetuliaispuheet ja illalla juhlittiin vielä Ruissalon Toivonniemessä makkaranpaiston merkeissä. Seuraavana päivänä retkeilypäivät jatkuivat Naantalissa, jonne mentiin vesibussilla ja tultiin illaksi takaisin Turkuun.
Vuonna 1962 Helsingin Tuberkuloosiyhdistys juhli 20-vuotista taivaltaan ja Silmussa muisteltiin yhdistyksen vaiheita. Vuonna 1946 vuokrattiin toimistohuone ja palkattiin vakituinen toimihenkilö hoitamaan yhdistyksen asioita. Elettiin vielä pula-aikaa ja koko 40- luvun loppu kuluikin yleisen heikon taloustilanteen aiheuttamien vaikeuksien lieventämiseen jäsenkunnan piirissä. Kun taloustilanne helpottui 50- luvulla, saatiin lapsia toimitettua mm. kesäleireille ja muutenkin kehittää yhdistyksen toimintaa, jäsenten ammattitaitoa ja työelämään sijoittumista yms. Kesänviettopaikkakin saatiin hankittua vuonna 1955 Lippajärven rannalta, Espoon Viherlaaksosta. Puotilan kaupunginosasta saatiin osaketalo hankittua jäsenille vuonna 1962.
Toimintasuunnitelmassa vuodelta 1963 päätettiin edelleen järjestää lastenleirejä yhdistysten kesäkodeissa. Leireistä oli tullut suosittuja, ja tulijoita oli jo enemmän kun mitä lapsia voitiin ottaa. Myös perheenäitien virkistystoimintaa haluttiin laajentaa, koska sille oli kysyntää. Varojen hankinta oli vaikeutunut ja menetelmiä varojen hankkimiseksi oli kehitettävä ja uusittava. Katsottiin myös, että yhteiskunnan liitolle antamaa taloudellista tukea oli lisättävä, koska sen ei katsottu riittävän liiton kasvaneen toiminnan tarpeeseen. Vuokra-asuntoja päätettiin rakentaa, mikäli luvat ja rahoitus niihin saatiin. Uusi sairausvakuutuslaki oli tulossa ja sen katsottiin parantavan kroonisesti sairaiden ja keski-ikäisten toimeentuloa. Uudet työeläkelait helpottivat myös työkyvyttömien asemaa. Myös ammattikoulutusta haluttiin kehittää.
Puhuttiin myös työllistämisen näköaloista. Tuberkuloosiliitto oli kiinnittänyt huomiota työllistämiseen ja aate levisi monilla paikkakunnilla. Teollisuuden alihankintatöihin invalideja pyrittiin sijoittamaan ja myös erilaisia palvelutehtäviä. Korjaajille ja paikkaajille oli käyttöä, kuten pienet remontti-ja kunnostustyöt, kodinkoneiden korjaus, huonekalujen kunnostus ja puhdistus, vaatteiden ja kenkien korjaus- ja huolto yms. tehtäviä, joille uskottiin olevan perheiden piirissä kysyntää. Kolmas vaihtoehto oli pienyritysten perustaminen. monilla invalideilla oli perusammatti taitoa, jonka turvin he saattoivat perustaa mm. ompelimon, korjaus-ja remonttiliikkeen, maalaamon, puusepänverstaan ynnä muuta. Myös työllistyminen yhteiskuntaan ilman em. apua on ollut mahdollista.
Turun seudun Tuberkuloosiyhdistys ry eli 1960-luvun alkupuolella myös vireää aikaa niin kuin muutkin liiton yhdistykset Suomessa. Vuoden 1964 kevään numerossa ilmoitettiin kesäkoti Toivonniemen avajaisista ja kerrottiin kuinka kävijämäärä oli Toivonniemessä noussut vuosi vuodelta. Ns. valkoinen talo oli päätetty rakentaa Toivonniemeen uudestaan, mutta rakentaminen siirtyi ainakin vuodella. Kesäkotitoimikunta järjesti Toivonniemessä myös juhannusjuhlat kokkoineen. Turun seudun Tuberkuloosiyhdistys vietti vuonna 1964 myös 20 vuotisjuhliaan ja silloinen toiminnanjohtaja Armas Reunamo kertoi, että alkuaikoina ei kesäpaikasta osattu edes haaveilla, ja vuonna 1964 se oli kuitenkin tosiasia. Talven jälkeen painopiste yhdistyksen toiminnassa siirtyi aina kesäiseen Ruissaloon ja Toivonniemeen, jonne oli talkootyönä saatu vuoteen -64 mennessä meren rannalle tanssilava, lentopallokenttä ja paljon muuta. Tämä kaikki oli vilkastuttanut kesätoimintaa ja huomattava jäsenjoukko oli ollut mukana mm. juhannuksena ja rapujuhlissa. Venetsialaisia ja naamiaisia, jotka päättävät kesäkauden odoteltiin Reunamon mukaan jo innokkaasti. Samalla haluttiin myös luoda suuntaviivat tulevalle toimintataipaleelle ja Reunamon mukaan monet tehtävät ja tavoitteet odottivat yhdistystä tulevaisuudessa ja ”Tulemme siinä varmasti onnistumaan” Reunamo lupaili.
Yhdistyksen merkkipäivää vietettiin uudessa vuokrahuoneistossa lokakuussa 1964. Tilaisuuden avasi yhdistyksen puheenjohtaja, johtaja Enok Raivonen. Juhlallisuuksiin osallistui suuri joukko jäseniä. Lauantaina oli jäsenillanvietto ja varsinainen 20-vuotisjuhla oli sunnuntaina. ”Kuluneet vuosikymmenet ovat muodostaneet pienestä alusta monihaaraisen ja elinvoimaisen yhdistyksen” sanoi Enok Raivonen tervehdyspuheessaan. Invalidien asunto-olot olivat 60-luvulla Turussa edelleen huonot. Turun kaupunki oli siksi päättänyt ruveta rakentamaan yhdessä Turun kaupungin, Tuberkuloosiliiton ja Vuokralaisten Keskusliiton kanssa Arava-vuokrataloa Turkuun. Invalidien työllistäminen oli edelleen tärkeällä sijalla ja toimintaa haluttiin jatkaa yhdessä muiden järjestöjen kanssa. Tilaisuudessa mainittiin myös tilapäisavustukset, jotka tulivat tarpeeseen sekä myös yhdistyksen kesäkoti Toivonniemi, josta oli tullut suosittu aikuisten ja lasten virkistyspaikka. Näitä em. asioita valotti vierasjoukolle puheenjohtaja Raivonen.
Turun seudun Tuberkuloosiyhdistys alkoi 60-luvun lopulla ilmoittaa myös enemmän toiminnastaan. Ompelu-ja askartelukerho kokoontui toimistossa ja vappuaskarteluihin toivottiin myös miehiä, koska vappumyyntiä varten valmistettavien tavaroiden työvaiheisiin tarvittiin myös miehiä. Myös yhdistyksen laulukuoroon haluttiin uusia jäseniä, erityisesti miehiä. Myös Turun vaikea vuokra-asuntotilanne, ja asunnontarvitsijoita kehoitettiin itse huolehtimaan jonotuslistalla pysymisestä, sillä vapautuvat asunnot täytettiin hyvin nopeasti. Arpajaiset lähestyivät myös ja palkintoina oli Morris-Mini, matkaradioita ja magnetofoni.
Vuonna 1967 oli liiton järjestämillä lastenleireillä leiriläisiä jo ennätysmäärä, 950 lasta. Leirit järjestettiin tavan mukaan Säkylän, Virtojen ja Anttolan kesäkodeissa. Leireillä moni lapsi oppi välttävän uimataidon ja uimisen lisäksi kilpailut, leikit ja retket kuuluivat leiriohjelmaan. Iltanuotiot, retket ja makkaranpaisto olivat kuuluneet leirien ohjelmaan jo monia vuosia.
Myös varainhankinta oli uudistunut ja vuosi 1967 oli sille eräänlainen koeaika. Varainhankinnan nostamista kokeilivat muutamat jäsenyhdistykset perustamalla osa-aikaisia myyntisihteerin toimia. Turkuun, Pernonpuistoon rakennettiin vuokra-asuntoja jo olemassa olevien lisäksi. Vuokra-asuntoja ja rakentaminen alkoi olla loppusuoralla. Asuntoja rakennettiin yhteensä 83, joista perheasuntoja 69. Heistä asumistukea sai 57 perhettä. Pernon perheasunnot tulivat tarpeeseen Turun heikossa asuntotilanteessa.
Kirjoittaja
FM Taija Humalajoki