Olen seissyt elämäni aikana monissa jonoissa. Elämä ei vain janota. Se myös jonottaa.
Mutta koskaan ennen en ole jonottanut jonoon. Nyt jonotan. Tällaiseen jonoon päätyy, kun haluaa sananmukaisesti kiireettömään hammashoitoon Kainuussa. Nimittäin, kun soitat aikaa siihen, et saa aikaa, vaan pääset ensin jonoon, jossa jonotetaan aikaa jonoon, josta pääsee aikanaan hammaslääkärille.
Vaan, eläkeläisenä sitä joutaa jonoissa olemaan ja seisomaan.
Minun ikäpolveni opetettiin jonottamaan jo kansakoulussa. Kun kello soi välitunnin päättymisen merkiksi, ei luokkiin sännätty suin päin. Ensin mentiin kiltisti seisomaan jonoon portaiden eteen. Sisälle pääsi vasta, kun opettaja antoi siihen luvan, jono kerrallaan.
Jonossa seisominen jatkui keskikoulussa. Paltamossa oli tapana 1960-luvulla, että kaikki ahtautivat jonoissa aamunavaukseen koulun juhlasaliin. Harva se aamu, ettei joku pyörtynyt jonoissa. Happi loppui salista ennen kuin sanat rehtorin saarnasta.
Seuraavaksi perehdyin jonottamiseen armeijassa. Siellä viimeistään oppi mikä ero on jonolla ja rivillä. Samalla oppi kantapään kautta, mitä tarkoittaa komento Taakse poistu!
Reserviin astuessani päätinkin vakaasti välttää kaikkia jonoja. Ei onnistunut. Löysin itseni jonosta samana päivänä. Silloin Alkot eivät olleet vielä itsepalveluliikkeitä.
Opiskeluaikakin oli yhtä jonottamista. Päivällä jonotettiin luennoille, illalla opiskelijaravintolaan ja aamulla opiskelijoiden terveydenhuoltoon.
Työelämään siirtyessäkään ei päässyt eroon jonoista. Silloin tulivat tutuiksi pankkijonot. 1970-luvulla rahaa ei saanut seinästä, ostoksia ei maksettu korteilla eikä laskuja maksettu verkkopankissa. Rahaa piti hakea pankista ja tilipäivinä niissä oli aina jono. Kuten oli tili-iltoinakin. Ravintoloiden ovilla.
Yhden jonon olen elämässäni onnistunut kuitenkin välttämään. Se on itsenäisyyspäivän kättelyjono. En odota kutsua uudeltakaan presidentiltä.
Ja jotain olen jonoissa oppinutkin. Niissä ei kannata etuilla eikä viisastella. Ei ainakaan nakkikioskin jonossa valomerkin jälkeen.
”Mene siitä jonon päähän!” kaveri komensi jonossa kiilaavaa.
”Mitä minä siellä teen? Siellähän on jo joku.”
Seuraavaksi jonotettiinkin ensiapuun.
Simo Hyttinen
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva Koti-Kajaanin entinen päätoimittaja. Julkaistu kaupunkilehti Koti-Kajaanissa 21.2.2024.
”Jotain olen jonoissa oppinutkin.”